tiistai 12. maaliskuuta 2019

Epäonninen makaronilaatikko

Terve!

Piti testata makaronilaatikon ympäristövaikutuksia ja samalla vertailla erilaisia versioita. Toisin kävi. Lihamakaronilaatikosta saatiin jonkunlaiset lähinnä viitearvot hiilidioksidipäästöistä. Vertailukohteina piti olla kasvis- ja maitoproteiinivalmisteet lihan sijalla. Mifusta eikä Härkiksestä kuitenkaan ei ole tietoa niiden CO2 kuormituksesta.
Ravintoarvoista vertailussa on proteiini koska sen riittävyydestä kasvisruokavaliossa on esitetty epäilyksiä.

Jotain tuloksia kuitenkin sain.

Perusohjeena olen käyttänyt Myllyn Paras makaronipussin ohjetta. Mifulaatikkoon käytin samaa ohjetta siten, että laitoin valmistajan ohjeen mukaisesti yhden pakkauksen Mifua laskelmaan. Härkislaatikko on käsitykseni mukaan vegaaninen. En tunne asiaa mutta todennäköisesti vegaani laittaa vielä jotain lisukkeita. Mausteita ei ole huomioitu. Valmistuksen energiaa ei laskettu koska ei ole olemassa järkevää lähdettä esimerkiksi lieden päästöille.
Valitettavasti taulukon sarakkeet hoipertelevat kun tässä blogipohjassa ei ole kunnollista sisennystoimintoa, yrittäkää saada selvä.

Lihamakaronilaatikko
Aines (prot %)                              Päästö CO2 (kg)    Proteiini (g)            Hinta (€)
350 g pastaa (13,0%)                    0,228                      45,5                        0,291
150 g keltasipulia (1,2%)              0,058                      1,8                          0,2325 1)
400 g naudan jauhelihaa (19,1%) 8,0                           76,4                        4,15 2)
150 g kananmunaa (12,6%)          0,255                        18,9                        0,39
700 g maitoa (3,0 %)                    0,840                        21,0                      0,735
1,750 kg                                       9,381                        163,6                     5,7985     Yhteensä

Mifumakaronilaatikko
Aines                                            Päästö CO2 (kg)    Proteiini (g)             Hinta (€)
350 g pastaa                                  0,228                       45,5                       0,291
150 g keltasipulia                         0,058                       1,8                         0,2325
250 g Mifua (13,9%)                    - - - -                       34,75                       4,39
150 g kananmunaa                       0,255                        18,9                       0,39
700 g maitoa                                0,840                        21,0                       0,735
1,600 kg                                                                      121,95                       6,0385   Yhteensä 

Härkismakaronilaatikko
Aines                                            Päästö CO2 (kg)    Proteiini (g)               Hinta (€)
350 g pastaa                                  0,228                      56,0                          0,291
150 g keltasipulia                         0,058                       25,5                          0,2325
250 g Härkis (17,0%)                   - - - -                       42,5                           3,99
700 g kauramaitoa (0,9%)            - - - -                       6,3                            1,085
1,450 kg                                                                       130,3                        5,5985  Yhteensä

Hintatiedot ova otettu Suokin K-Marketista pl. 1) keltasipuli Stockan Herkusta.
Päästötiedot ovat ufs.ggcampaign.com laskurista pl. 2) Marttojen sivuilta

Tulosten arviointi

Lihamakaronilaatikon osalta suurin päästö näyttää tulevan lihasta. Muiden laatikoiden päästöjä ei voi laskea koska lähtöarvo puuttuu.
Proteiinin saannissa paras on liha toisena Härkis ja selvästi viimeisenä Härkis.
Hinnaltaan laatikot ovat suurinpiirtein saman arvoisia.
Annosmäärältään suurin on liha sen jälkeen Mifu ja viimeisenä Härkis.

Johtopäätöksiä

Päästömääriä ei voi vertailla puutteellisten lähtöarvojen vuoksi. Lihamakaronilaatikon päästöt (9,381 kg) ovat aika suuret jos niitä vertaa keskiarvoisiin vuorokautisiin päästöihin (n. 28 kg). Tosin annoksesta syö ainakin neljä henkilöä.
Proteiinilähteenä liha oli paras ja Mifu ja Härkis lähes tasavertaisina. Proteiinin saantisuositus on     50 - 90 g vuorokaudessa riippuen rasituksesta.
Hinnaltaan annokset olivat lähes samanhintaiset mutta annokset olivat erikokoiset massaltaan. Härkiksen annoskokoa pienentää kananmunien puuttuminen. Annos oli tarkoitettu vegaaniseksi ja siihen käytännössä todennäköisesti lisättäisiin jotakin.

Kommentointia

Tutkimusta oli varsin hankala tehdä koska mitään yhtenäistä luotettavaa lähdettä päästöarvoille ei ole. Ravintoarvot kyllä löytyvät pakkauksista tai sitten THL:n Fineli hakukoneesta. Tässä käytin CO2-päästöjen määrittämisessä ufs.ggcampaign.com laskuria. Laskurin paikkansapitävyydestä voi olla monta mieltä koska mistään ei löytynyt sitä kuka sen on tehnyt.
Marttojen Ympäristö lautasella sivuilta löytyy päästöasiaa sekä muutakin ympäristöasiaa.

Paljonko on 9,381 kg CO2:ta? Sillä määrällä ajaisi vuoden 2015 autolla Järvenpään Kyrölään Kauppatorilta ja takaisin. N. 77 km.

Minulle tulee tuska tämän päästöasian kanssa. Päästöjä pitäisi vähentää mutta tietoa esineiden ja ruoan päästömääristä ei ole saatavilla kuin suurella salapoliisityöllä eikä aina sittenkään. Ruoan päästöasiaa markkinoidaan lähinnä komentelemalla lopettamaan lihan ja maitotuotteiden syönti. Vaihtoehtojen päästöistä ei puhuta mitään. En usko, että Mifu tai Härkis olisivat päästöttömiä. Tässä kohtaa en kommentoi ollenkaan tuotteiden eettisyyttä koska niistä on tietoa vielä vähemmän.

Olisiko aika pakottaa keskusliikkeet ilmoittamaan kassakuitissa CO2-päästöjen määrä? Nehän keräävät lähes ilmaiseksi kaikenlaista tietoa asiakkaistaan oman toimintansa kehittämiseen. Tässä kohtaa olisi asiakkaan vuoro saada jotain. Ilahtuisin kun voisin kassakuitista lukea ostaneeni 4,2 kg CO2. Sehän olisi ihan kohtuullinen osuus siitä 28 kilosta minkä päivittäin päästelen v. 2017 tilastojen mukaan.
Pitäisikö tämän asian eteen alkaa tekemään jotakin?

Toinen asia jolle pitäisi tehdä jotain on Suokin K-Marketin hinnat. Tätä varten kävin kaupassa napsimassa hintalapuista kuvat ja kun nyt tein tätä työtä niin huomasin kaurajuomassa aikamoisen hintaeron. K-Citymarketit myy kaurajuomaa 1,29 € / 0,75 l  kun meidän marketissa hinta on 1,55 € / 0,75 l. Jos juot purkin päivässä niin hintaero on vuodessa 94,9 €.
Pystytäänkö tälle tekemään jotain?

Lähteitä

Päästölaskuri http://ufs.ggcampaigns.com/fi-fi/co2-laskin/
-- Lähteen luotettavuus kyseenalainen
Ravintotiedot  https://fineli.fi/fineli/fi/index
-- Luotettava lähde
Marttojen ympäristösivut https://www.martat.fi/marttakoulu/ruoka/vastuullinen-ruoka/ekokokki/ymparisto-lautasella/
-- Luotettavahko lähde, ei ilmoita lähteitään
Auton päästöt  http://www.aut.fi/ymparisto/auton_elinkaaren_aikaiset_paastot
-- Luotettava lähde
Suomen kasvihuone päästöt 2017  https://tilastokeskus.fi/til/khki/2017/khki_2017_2018-05-24_kat_001_fi.html
-- Luotettava lähde
Suomen väestömäärä 2017  https://www.google.com/search?q=suomen+v%C3%A4est%C3%B6m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4+2017&oq=suome&aqs=chrome.4.69i60j69i57j69i60j69i61j69i59l2.13723j0j7&sourceid=chrome&ie=UTF-8
-- Luotettava lähde
Proteiinisuositus https://sydan.fi/fact/proteiinia-sopivasti/?gclid=Cj0KCQjwsZ3kBRCnARIsAIuAV_SjIFeDOIOx_1C0hkTXbgfqfWt01aQ6IU6P8YsNByeA2VB8bvjkilAaAnzqEALw_wcB
-- Luotettava lähde
K-Citymarket netti  https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuotehaku/maito-juusto-munat-ja-rasvat/soija--ja-kauravalmisteet/korvaavat-ruokajuomat
-- Luotettava lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti